Herobanneri - tuotemerkkisivulle - Kärcher

KÄRCHER

Parhaat pesuratkaisut ammattilaisille

Kärcher tunnetaan kaikkialla maailmassa puhdistusalan johtavana osaajana, jonka kehittämillä ratkaisuilla lian irrottaminen ja poistaminen tapahtuu tehokkaasti ja vaivattomasti. Kärcher Oy aloitti Suomessa vuonna 1983 painepesureiden myynnillä ja on noista ajoista lähtien ollut toimialansa ylivoimaisesti tunnetuin tuotemerkki. Tänä päivänä tuotannosta noin puolet koostuu Kärcher Professional -sarjan tuotteista, joiden laaja valikoima ulottuu aina kuumavesipesureista teollisuusimureihin ja tekstiilipesureihin.

Onnisen laajasta tuotevalikoimasta löydät muun muassa seuraavat, vaativaan ammattikäyttöön suunnitellut Kärcher-ratkaisut:

Jatkuva tuotekehitys ja oma valmistusketju takaavat sen, että Kärcher pystyy tarjoamaan jokaiseen tuoteryhmään parhaat varusteet ja puhdistuskemikaalit – ratkaisut, joiden avulla työskentelystä tulee tehokkuuden lisäksi myös miellyttävämpää ja ergonomisempaa. Kaikkea kehitystyötä ohjaa vahva sitoutuminen kestävään kehitykseen. Tavoitteena on pienentää ympäristön kuormitusta koko ketjussa aina laitteiden valmistuksesta niiden elinkaarenaikaiseen käyttöön ja kierrätykseen. Yhtenä esimerkkinä tavoitteellisesta toiminnasta ovat Euroopassa sijaitsevat tuotantolaitokset, jotka ovat toimineet hiilineutraalisti jo vuodesta 2021.

Voit lukea lisää Kärcher-puhdistusratkaisuista Kärcherin verkkosivulta. Sieltä löydät tarkempia tietoja tuotteista ja niihin kuuluvista tarvikkeista sekä käyttöohjeet 28 eri kielellä.

Logo - Kärcher
Tuotestatus
Saatavuus Onnisella
Tuotetyyppi
Toimittaja
Tarvikkeen/varaosan tyyppi
Säiliön tilavuus
Malli / Tyyppi
Koneiston tyyppi
Käyttöpaine enintään
Moottorin teho
Liitäntäjännite
Energiankulutus
Paino
Soveltuu keskupölynimurijärjestelmään
Enimmäispaine
Säiliön tilavuus
Laitteen paino
Nimellistehonkulutus
Jatkuvatäyttöinen
485 tuotetta
TEKSTIILISUUTIN KÄRCHER SC 1-5 2863-233
TEKSTIILISUUTIN KÄRCHER SC 1-5 2863-233
PLC
CFW460
SAP
CFW460
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
18,70 kpl
TAPETINIRROTIN KÄRCHER SC 2863-062
TAPETINIRROTIN KÄRCHER SC 2863-062
PLC
CFW461
SAP
CFW461
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
63,80 kpl
KALUSTESUULAKE KÄRCHER SE 4001 2885-018
KALUSTESUULAKE KÄRCHER SE 4001 2885-018
PLC
CFW489
SAP
CFW489
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
36,30 kpl
LATTIASUUTINSETTI KÄRCHER EA 2863-267
LATTIASUUTINSETTI KÄRCHER EA 2863-267
PLC
CFW490
SAP
CFW490
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
41,90 pakk
HARJA KÄRCHER PYÖREÄ SC 2863-022
HARJA KÄRCHER PYÖREÄ SC 2863-022
PLC
CFW494
SAP
CFW494
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
18,40 kpl
SUODATINPANOS KÄRCHER WD 4-5XXX 6414-960
SUODATINPANOS KÄRCHER WD 4-5XXX 6414-960
PLC
CFW503
SAP
CFW503
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
26,20 kpl
SUODATIN KÄRCHER HEPA 12 6414-805
SUODATIN KÄRCHER HEPA 12 6414-805
PLC
CFW508
SAP
CFW508
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
29,50 kpl
SUIHKUPULLOSETTI KÄRCHER WV 2633-129
SUIHKUPULLOSETTI KÄRCHER WV 2633-129
PLC
CFW509
SAP
CFW509
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
17,50 kpl
MIKROKUITUTELAT KÄRCHER FC 5 2055-006 2kpl
MIKROKUITUTELAT KÄRCHER FC 5 2055-006 2kpl
PLC
CFW511
SAP
CFW511
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
28,40 pakk
MIKROKUITUTELAT KÄRCHER KÄCHER FC 2055-007
MIKROKUITUTELAT KÄRCHER KÄCHER FC 2055-007
PLC
CFW512
SAP
CFW512
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
28,40 pakk
MIKROKUITULIINASETTI KÄRCHER 2863-265
MIKROKUITULIINASETTI KÄRCHER 2863-265
PLC
CFW515
SAP
CFW515
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
38,50 pakk
MIKROKUITULIINA KÄRCHER WV 50 2633-100
MIKROKUITULIINA KÄRCHER WV 50 2633-100
PLC
CFW516
SAP
CFW516
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
12,60 kpl
LIINASETTI KÄRCHER MIKROKUITU SC 2863-171
LIINASETTI KÄRCHER MIKROKUITU SC 2863-171
PLC
CFW520
SAP
CFW520
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
32,40 kpl
MIKROKUITULIINA KÄRCHER WV 2-5 2633-130
MIKROKUITULIINA KÄRCHER WV 2-5 2633-130
PLC
CFW523
SAP
CFW523
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
14,40 kpl
VAAHDONPOISTOAINE KÄRCHER 125ml 6295-873
VAAHDONPOISTOAINE KÄRCHER 125ml 6295-873
PLC
CFW533
SAP
CFW533
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
10,80 kpl
PESUAINE KÄRCHER VAAHTO 1l 6295-743
PESUAINE KÄRCHER VAAHTO 1l 6295-743
PLC
CFW538
SAP
CFW538
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
13,40 kpl
TEKSTIILIN SUOJA-AINE KÄRCHER 6295-769
TEKSTIILIN SUOJA-AINE KÄRCHER 6295-769
PLC
CFW540
SAP
CFW540
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
40,30 kpl
PESUAINE KÄRCHER RM760 TEKSTIILI 800g 6295-849
PESUAINE KÄRCHER RM760 TEKSTIILI 800g 6295-849
PLC
CFW545
SAP
CFW545
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
27,00 kpl
RAKOSUULAKE KÄRCHER METALLINEN 2640-951
RAKOSUULAKE KÄRCHER METALLINEN 2640-951
PLC
CFW552
SAP
CFW552
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
16,80 kpl
MOOTTORINSUOJA KÄRCHER 6414-631
MOOTTORINSUOJA KÄRCHER 6414-631
PLC
CFW553
SAP
CFW553
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
42,00 kpl
PORAUSSUULAKE KÄRCHER ID 35 2863-240
PORAUSSUULAKE KÄRCHER ID 35 2863-240
PLC
CFW557
SAP
CFW557
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
40,80 kpl
LAAKASUODATIN KÄRCHER TUHKAIMURIIN 6415-953
LAAKASUODATIN KÄRCHER TUHKAIMURIIN 6415-953
PLC
CFW559
SAP
CFW559
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
29,00 kpl
MEMBRAANISUODATIN KÄRCHER NT 65/70/75/700/702
MEMBRAANISUODATIN KÄRCHER NT 65/70/75/700/702
PLC
CFW565
SAP
CFW565
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
155,00 kpl
PESUAINE KÄRCHER 3in1 PUUPINNOILLE 1l 6295-757
PESUAINE KÄRCHER 3in1 PUUPINNOILLE 1l 6295-757
PLC
CFW569
SAP
CFW569
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
13,30 kpl
PESUAINE KÄRCHER 3in1 MUOVIPINNAT 1l 6295-758
PESUAINE KÄRCHER 3in1 MUOVIPINNAT 1l 6295-758
PLC
CFW572
SAP
CFW572
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
13,20 kpl
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/11 P PLUS
PAINEPESURI KÄRCHER HD 5/11 P PLUS
PLC
CGO475
SAP
CGO475
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
651,00 kpl
MÄRKÄ-KUIVAIMURI KÄRCHER NT 50/1 TACT TE H
MÄRKÄ-KUIVAIMURI KÄRCHER NT 50/1 TACT TE H
PLC
CJG041
SAP
CJG041
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
954,00 kpl
SUIHKUPUTKI KÄRCHER POWERCONTROL 038
SUIHKUPUTKI KÄRCHER POWERCONTROL 038
PLC
CJG050
SAP
CJG050
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
161,00 kpl
JÄTEPUSSI PE KÄRCHER 20 KPL 60L IVC 60/24-2 Ap
JÄTEPUSSI PE KÄRCHER 20 KPL 60L IVC 60/24-2 Ap
PLC
CJG056
SAP
CJG056
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
146,00 pakk
TEOLLISUUSIMURI KÄRCHER IVC 60/24-2 Ap
TEOLLISUUSIMURI KÄRCHER IVC 60/24-2 Ap
PLC
CJG059
SAP
CJG059
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
2 293,00 kpl
PIKALATURI KÄRCHER BATTERY POWER+ 18/60
PIKALATURI KÄRCHER BATTERY POWER+ 18/60
PLC
CLR880
SAP
CLR880
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
90,10 kpl
STARTER KIT BP + 18/30 KÄRCHER 2 X AKKU + LATURI 18/30
STARTER KIT BP + 18/30 KÄRCHER 2 X AKKU + LATURI 18/30
PLC
CLR884
SAP
CLR884
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
298,00 kpl
AKKU MÄRKÄ-KUIVAIMURI KÄRCHER NT 22/1 AP BP L ILMAN AKKUA
Listahinta
363,00 kpl
AKKU 36/60 KÄRCHER BATTERY POWER+ (6,0 AH)
AKKU 36/60 KÄRCHER BATTERY POWER+ (6,0 AH)
PLC
CMB297
SAP
CMB297
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
231,00 kpl
STARTER KIT BP+ 36/60 KÄRCHER 2 X AKKU + LATURI
STARTER KIT BP+ 36/60 KÄRCHER 2 X AKKU + LATURI
PLC
CMB300
SAP
CMB300
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
634,00 kpl
KULJETUSKÄRRY KÄRCHER SG 4/4
KULJETUSKÄRRY KÄRCHER SG 4/4
PLC
CMP908
SAP
CMP908
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
412,00 kpl
VARIO -KULMANIVEL KÄRCHER TERÄS
VARIO -KULMANIVEL KÄRCHER TERÄS
PLC
CNW695
SAP
CNW695
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
159,00 kpl
ROISKESUOJA KÄRCHER RULLAHARJAAN
ROISKESUOJA KÄRCHER RULLAHARJAAN
PLC
CNW696
SAP
CNW696
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
162,00 kpl
HARJA KÄRCHER PEHMEÄ, SININEN
HARJA KÄRCHER PEHMEÄ, SININEN
PLC
CNW697
SAP
CNW697
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
129,00 kpl
HARJA KÄRCHER MEDIUM, PUNAINEN
HARJA KÄRCHER MEDIUM, PUNAINEN
PLC
CNW698
SAP
CNW698
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
130,00 kpl
HARJA KÄRCHER KOVA, VIHREÄ
HARJA KÄRCHER KOVA, VIHREÄ
PLC
CNW699
SAP
CNW699
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
130,00 kpl
KULMANIVEL KÄRCHER SÄÄDETTÄVÄ
KULMANIVEL KÄRCHER SÄÄDETTÄVÄ
PLC
CNW700
SAP
CNW700
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
44,40 kpl
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 7 F
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 7 F
PLC
CNW701
SAP
CNW701
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
318,00 kpl
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 10 H
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 10 H
PLC
CNW703
SAP
CNW703
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
823,00 kpl
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 10 C
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 10 C
PLC
CNW704
SAP
CNW704
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 015,00 kpl
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 14 C
TELESKOOPPIVARSI KÄRCHER TL 14 C
PLC
CNW705
SAP
CNW705
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
1 394,00 kpl
KORKEAPAINEADAPTERI KÄRCHER TL
KORKEAPAINEADAPTERI KÄRCHER TL
PLC
CNW706
SAP
CNW706
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
106,00 kpl
KÄYTTÖYKSIKKÖ KÄRCHER RULLAHARJAAN
KÄYTTÖYKSIKKÖ KÄRCHER RULLAHARJAAN
PLC
CNW707
SAP
CNW707
Ei verkkomyynnissä
Listahinta
898,00 kpl